Tikki x Lux tanssipentue syntyi 22.8.2023
Pentuja syntyi 2 urosta ja 1 narttu sekä enkeli narttu. Isänä hurmaava Lux ja emänä meidän Tikki.
Molemmat vanhemmat ovat avoimia, ystävällisiä, iloisia sekä arjessa helppoja koiria.
Molemmat toimivat myös erilaisissa harrastuksissa.
Pennut syntyivät ja kasvoivat meillä Tikin kotona Inkoossa. Pentue tehtiin yhteistyössä Tikin kasvattajan Pinjan kanssa <3
Linkki kasvattajan sivuille

Pennut
Sabletail´s Tango King "Roihu"
Tangosta tuli Roihu. Roihu muutti Elinan ja Felixin pojan Kujen kaveriksi.
Roihu Elinan sanoin (9.12.2023) Roihu on rohkea, erittäin sosiaalinen, järkevän oloinen pentu. Roihun sosiaalisuus on jopa ylitsevuotavaa, se rakastaa kaikkia vauvasta vaariin. Muihin koiriin suhtautuu uteliaasti ja mielellään leikkisi kaikkien kanssa. Roihu ei toistaiseksi ole pelännyt mitään eikä ketään. Roihu on mamman murunen, kainaloinen ja pusukone. Se viihtyy kainalossa ja lähellä mutta osaa olla myös yksin. Kouluttaessa Roihu on innokas, turhautuessaan äänekäs, nopea oppimaan ja todella ahne ja ruokamotivoitunut. Roihu leikkii hyvin ja sillä on kova taistelutahto. Se leikkii mielellään minun kanssa eikä omi leluja itselleen vaan tuntuu luontaisesti tuovan niitä minulle. Roihu on toistaiseksi kaikkea sitä mitä pennulta odotin.❤️ |
Sabletail´s Rumba Columbia "Rumba"
Sukupuoli » Uros
Koko » 10.3kg/44cm 3kk
Lonkat » Liian nuori
Kyynäret » Liian nuori
Olat » Liian nuori
Polvet » Liian nuori
Selkä » Liian nuori
Silmät » Liian nuori
Sydän » Pentutarkastuksessa terve
Omistaja » Annukka Behm, Kerimäki
Saavutukset »
Luonnetesti »
Muuta: MyDogDna
Koiranet
Koko » 10.3kg/44cm 3kk
Lonkat » Liian nuori
Kyynäret » Liian nuori
Olat » Liian nuori
Polvet » Liian nuori
Selkä » Liian nuori
Silmät » Liian nuori
Sydän » Pentutarkastuksessa terve
Omistaja » Annukka Behm, Kerimäki
Saavutukset »
Luonnetesti »
Muuta: MyDogDna
Koiranet
Rumbasta jäi Rumba. Rumba muutti Annukan ja Timon sekä Boriksen kaveriksi.
Rumba Annukan sanoin (14.12.2023)
Rumba on energinen, rohkea ja melko kiihkeä. Avoin ja utelias, myös omapäisyyttä löytyy. Palkkautuu helposti sekä ruualla että lelulla, rakastaa taistella lelusta ja on leikkiessään melko äänekäs. Rumbasta on ihanaa kotona tulla ihmisen syliin natustamaan lelua tai puruluuta. Tähän saakka ainoa epämiellyttävä alusta on ollut ritiläportaat, muuten kaikesta mennään rohkeasti. Oppii nopeasti ja silloin kun tehdään, niin tehdään tosissaan ja täysillä. Osaa kuitenkin hyvin rauhoittua autoon ja omalle paikalle. Tunnistan Rumbassa myös pientä vakavuutta sen työskennellessä. Rumba on luonnostaan tosi hyvä nenän käyttäjä. Ollaan aloiteltu hakua ja perustottelevaisuus juttuja. Haaveissa olisi pk- ja peko-lajit. Kaiken kaikkiaan Rumba on ihana pentu, aina valmiina toimintaan!

Sabletail´s Dancing Queen "Salsa"
Salsasta jäi Salsa. Salsa jäi meille kotiin sijoitukseen.
Salsa Terhin sanoin (9.12.2023) Salsa on rohkea ja vähän kovapäinenkin. Tiesin jo pentulaatikossa ettei siitä tule emänsä kaltaista. Salsalla on paljon enemmän luonnetta kun emällään. Salsa on ahne, taistelutahtoinen ja avoin pentu. Salsa viihtyy sylissä nukkumassa ja tykkää muutenkin olla paijattavana. Salsa rakastaa kaikkia ihmisiä etenkin lapsia ja vieraita koiria kohtaan alistuvainen, mutta veljilleen hieman päsmäri. Salsaa ei jännitä erilaiset alustat, mutta ihan pienenä jännitti aluksi autossa. Treenatessa salsa on rauhallinen ja keskittyy täysin siihen mitä tehdään, se on myös vähän vakavan oloinen silloin. |
Alempana pennuista kuvia ennen luovutusikää
Pennut 7 viikkoa
Tango 7vk
Rumba 7vk
Salsa 7vk
Pennut 6vk
Tango 5.5vk
Rumba 5.5vk
Salsa 5.5vk
Rumba, Salsa ja Tango 5vk
Rumba, Salsa ja Tango 4.5vk
Tango 4.5vk
Rumba 4.5vk
Salsa 4.5vk
Tango 3.5vk
Rumba 3.5vk
Salsa 3.5vk
3 viikkoiset Tango, Salsa ja Rumba
Tango
Rumba
Salsa
2 viikkoiset Salsa, Rumba ja Tango
Tango
Rumba
Salsa
Salsa, Rumba ja Tango
1 viikkoiset Salsa, Tango ja Rumba
Tango
Rumba
Salsa
Pennut 2vrk. Painot nousee hyvin! Salsa 418g, Rumba 456g ja Tango 477g.
Sabletail's Tango King " Tango"
Sabletail's Rumba Columbia "Rumba"
Sabletail's Dancing Queen "Salsa"
1vrk Tango, Salsa ja Rumba
Vastasyntyneet pennut ja niiden syntymäpainot. Vasemmalta oikealle Tango 386g, Salsa, 349g ja Rumba 385g.
Vastasyntyneet pennut
Tässä tiivistelmä synnytyksestä
Tikillä lämpö oli laskenut 21.8.2023 klo.13.20 36.7 asteeseen, tällöin oli 61vrk.
Avautumisvaiheessa Tikki noin 21.8 klo.17.30 alkaen petaili, läähätteli ja jonkun verran ulkona rampattiin. Avautumisvaihe tuntui ikuisuudelta malttamattomille kätilöille..
Tikki nukkui 22.8 noin klo.14-18 välin, välillä vaan käytiin pihalla/vähän läähätteli.
22.8. klo.18.40 viimeinen lämmön mittaus oli 37.7 ja silloin alkoi limavuotokin. Sen jälkeen Tikki muuttui taas levottomaksi ja alkoi petailla ja läähätellä voimakkaammin.
Ponnistelu alkoi 22.8 klo.19.53.
Ensimmäisenä maailmaan putkahti poika 22.8 klo. 20.40, seuraavana putkahti toinen poika klo.21.10, seuraavaksi tyttö klo.21.52 ja viimeistä tyttö pentua odoteltiinkin hetki mikä syntyi klo.00.50 kuolleena. Pennulla oli napanuora pään ympärillä. Yritettiin sitä elvyttää, mutta tuloksetta. Oli kovin tunteikas yö.
Kaikki 4 istukkaa tuli yöllä pois.
Tikki alkoi heti huolella hoivata pentujaan ja on osoittautunut erittäin hyväksi emoksi. Maitoa tulee erittäin hyvin.

Röntgenillä näkyi 4 pentua
Tikin vatsakuvia tiineysviikoilta 4-8
Tiineysviikot 1-8
Tikin ja Luxin treffipäivien kuvia